Heidi Lönnqvist
Näin unta jossa yritin epätoivoisesti korjata polkupyörääni. Paikalle ilmestyi joukko vanhempia uskovia miehiä. He alkoivat pystyttämään valkokankaista telttaa kokousta varten. Vaivihkaa pyysin heiltä apua polkupyöräongelmassani, mutta tohkeissaan tulevasta isosta kokouksesta miehet eivät huomanneet avuntarvettani lainkaan.
Herättyäni aloin pohtimaan unen merkitystä. Eikö olekin niin, että monesti uskovat ihmiset tavoittelevat suuria palvelustehtäviä ja näkyvää paikkaa Jumalan Valtakunnan työssä, mutta he eivät näe sitä pientä onnetonta avuntarvitsijaa lähistössään? Kuinka hienoa onkaan huutaa kuuluvasti halleluujaa ja jättää huomiotta se pienin joka kaipaisi lasillista vettä janoonsa. Kuitenkin Jeesus antoi selkeitä neuvoja kuinka meidän uskovien tulisi suhtautua läheisiimme ja omaan asemaamme: meidän ei tulisi tavoitella suuria vaan asettua nöyrän palvelijan asemaan.
Joka itsensä ylentää, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään. Matt. 23:12
Huomasin edellisessä kotiseurakunnassani sen, että paljon mahtuu ohjelmistoon viihdettä ja touhua ja tohinaa, mutta kukaan ei muista yksinäistä ihmistä joka vaivoin jaksaa kulkea eteenpäin taakkojensa alla. Onko tämä oikein? Kuuluuko meidän uskovien elää tällä tavalla? Näinkö Jeesus meitä opetti?
Silloin Hän vastaa heille: ”Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.” Matt. 25:45
En usko että Isä Jumala haluaa meidän niinkään tavoittelevan näkyvää ja loisteliasta palvelusvirkaa kuin sitä että me huomioisimme sen pienimmän ja mitättömimmänkin läheisemme. Usein nämä köyhät ja huomaamattomat eivät pidä suurta meteliä itsestään. Ne jotka kuuluvat näkyvät eniten myös hakeutuvat sinne missä heidät huomattaisiin ja missä heitä ylistettäisiin ja kehuttaisiin. Toki Jumala asettaa miehiä myös johtoasemiin ja näkyville paikoille oman armoituksensa mukaisesti. Johtavia miehiä ja saarnaajia tarvitaan, mutta sellainen mies joka tinkimättömästi haluaa elää uskollisesti Jumalan Sanalle tuskin saa osakseen kunniaa ja mainetta vaan päinvastoin vastustusta ja hyökkäyksiä.
Katsotaan vaikkapa Jumalan suuria profeettoja Vanhassa Testamentissa sekä apostoleja Uudessa Testamentissa. Eivät he saaneet ihmiskunniaa ja ylistystä – päinvastoin heidän elämäänsä varjosti jatkuvat vainot, ruoskimiset, vankeudet ja lopulta marttyyrikuolema. He tiesivät saavansa palkinnon Taivaassa, eivätkä he asettaneet toivoaan tämän maailman ansioihin. Vahvan ja väkevän uskonsa ansiosta he myös jaksoivat saarnata evankeliumia tinkimättömästi ja vailla kompromisseja. Voiko samaa sanoa suurimmasta osasta tämän ajan saarnaajia?