Heidi Lönnqvist
Ensinnäkin täytyy selvittää, mitä rakkaus EI ole. Rakkaus ei ole sanoja. Rakkaus ei ole tunteita. Rakkaus ei ole himoa eikä hekumaa. Jos mies himoitsee ja tuntee halua naiseen, se ei tarkoita sitä että mies rakastaisi kyseistä naista. Mies voi nähdä kadulla prostituoidun ja tuntea vastustamatonta halua ilman ajatustakaan rakkaudesta. Fyysinen vetovoima ei ole merkki rakkaudesta.
Mitä rakkaus sitten on? Rakkaus on tekoja. Toki tekojen seurana voi tulla tunteita ja sanoja, mutta tunteet ja sanat ilman tekoja eivät merkitse mitään. Saatikka jos sanat ovat ristiriidassa tekojen kanssa – silloin jokin mättää ja pahasti. Joidenkin ihmisten kieli liikkuu lipevämmin kuin toisten, ja jotkut kyynelehtivät ja tunteilevat herkemmin kuin toiset. Sanat ja tunteet eivät kuitenkaan mittaa rakkauden määrää. Totuus paljastuu vilkaisemalla ihmisen tekoja.
Minun maallinen isäni ei tunteillut sanoin eikä elein, mutta hän rakasti ja rakastaa minua teoin. Ja kuinka valtavan paljon hän rakastaakaan! Kuin se Raamatun tunnettu tuhlaajanuorukainen minä aina palasin kotiin köyhänä ja resuisena ja sain sen avun ja tuen mitä tarvitsin. Isäni ei osannut ehkä kohdata minua tunnetasolla oman rikkinäisyytensä takia, mutta kun nyt jälkeenpäin katselen hänen tekojaan voin nähdä valtavan määrän rakkautta. Niin paljon hyvyyttä sain kokea. Ja eikös Raamatussa sanotakin, että rakkaus peittää syntien paljouden (1. Piet. 4:8).
Myös minun Taivaallinen Isäni rakastaa minua. Jumalan rakkautta ihmisen pieni mieli ei tietenkään voi täysin ymmärtää, mutta kun katselen Isä Jumalan tekoja näen valtavasti rakkautta: ensinnäkin Hän antoi minulle elämän lahjan. Hän suunnitteli ja muokkasi minut, ja valmisteli ja turvasi syntymäni ja kasvuni. Sitten kun jouduin ongelmiin ja kärvistelin viinan pauloissa, Hän suuressa armossaan vapautti minut silmänräpäyksessä viinan himosta. En tietenkään tuota armoa ansainnut, olinhan tyystin kieltänyt Jumalan ja kääntänyt Hänelle selkäni vuosien ajaksi.
Sitten sain lahjoista arvokkaimman: pelastuksen armolahjan Jeesuksessa Kristuksessa. Jälleen kerran täysin ilman omaa ansiota. Mieltyneenä omaan syntielämääni en halunnut kuulla sanaakaan Jeesuksesta, mutta Jumala kyllä keksii keinot kuinka nujertaa itsepäisen ihmisen oma tahto ja ”viisaus” (hah hah haa). Pääsin osalliseksi iankaikkisen elämän lupauksesta ja sain anteeksi raskaan syntikuormani. Sain uuden hengen, uuden elämän, uuden toivon. Tämän kaiken lisäksi sain kaksi ihanaa lasta, oman kodin, ruokaa ja vaatteita yli tarpeitteni… kuinka voisin vielä epäillä sitä, olenko rakastettu? Kuinka voisin vielä valittaa rakkaudettomuutta? Minun päälleni on vyörrytetty mieletön määrä rakkautta!
Vihollinen valehtelee minkä kerkeää. Vihollinen on ujuttanut Kauniiden ja Rohkeiden ja Disneyn prinsessa-elokuvien kautta sellaisia valheita, että rakkaus muka olisi jokin tunnetila tai jokin satukokemus. Vielä uskovana tämä harha vaikutti sitkeänä mielessäni kunnes Jumala vapautti minut siitä. Minä olen saanut osakseni niin paljon rakkautta että kyllä se ”tyhjä aukko” sisimmässäni täyttyi jo aikoja sitten, ja oikein ylitsevuotavasti!
Psykologit väittävät keskittyvänsä positiivisuuteen mutta silti he kaivelevat aina sitä, mistä ihminen on jäänyt paitsi. Milloin ollaan jääty paitsi sylistä, milloin halista. Tietysti lapsi tarvitsee turvaa ja lämpöä, mutta aikuinen ihminen voi jo käsittää sen, että lapsuuden aika jäi taakse ja rakkaus on jotain niin paljon muutakin kuin kauniita sanoja ja paijauksia. Kun Jeesus eli maan päällä, kiertelikö Hän ympäriinsä puhuen höpöjä ja halaten ihmisiä? Ei. Hän toimi ja teki. Hän paransi, vapautti, nuhteli, armahti. Hän rakasti teoissa. Ei kukaan olisi uskonut Jeesuksen olevan Jumalan Poika jos Hän olisi vain kierrellyt ympäriinsä jakelemassa tunnekokemuksia ja ihania sanoja.
Alkuseurakunnan aikana kristityt tunnusti rakkaudesta toisiaan kohtaan. Kuinka tämä rakkaus ilmeni? Huolenpitona. Uskovat myivät kaiken omaisuutensa ja jakoivat sen keskenään niin ettei kukaan jäänyt paitsi. Valitettavasti tämän päivän seurakunnissa monet luulevat rakkauden tarkoittavan kauniita siunaustentoivotuksia ja lempeitä hymyjä. Moni jää kuitenkin yksin kärsimään köyhyyden, sairauden ja yksinäisyyden keskelle. Me tarvitsemme rakkautta, eli tekoja. Jeesus antoi meille esimerkin. Hän auttoi ihmisiä heidän pahimpien ongelmiensa keskellä. Hän antoi heille takaisin heidän terveytensä, toimeentulonsa ja vapautensa. Hän ei kääntänyt selkäänsä ihmiselle joka uskoi Häneen ja huusi Häntä avuksi. Hän ei tarjonnut kauniita sanoja tai tunnekokemuksia, vaan konkreettista apua.
Tietysti Jeesuksen palvelustyö päättyi suurimpaan rakkaudentekoon kaikista: Hän antoi oman elämänsä sovitukseksi meidän synneistämme, ettei meidän tarvitsisi mennä iankaikkiseen kadotukseen vaan voisimme uskomalla Häneen saada anteeksi syntimme ja päästä iankaikkiseen elämään Isä Jumalan lapsena. Eikä Jeesuksen palvelustyö päättynyt edes tähän viimeiseen tekoon: —Hän on Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme. (Room. 8:34)
Joten jos me haluamme tietää mitä on rakkaus, katsokaamme Jeesukseen:
Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Hän antoi henkensä meidän puolestamme. Meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme puolesta. Jos joku, jolla on maallista omaisuutta, näkee veljensä olevan puutteessa mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus pysyisi hänessä? 1. Joh. 3:16-17