Heidi Lönnqvist
Jeesus sai aikaan sydämessäni varsinaisen läpimurron: vapauduin vuosikymmeniä piinanneesta vihasta. En tiedä kuinka kuvailisin, mitä minulle tapahtui. Ehkä on paras aloittaa ihan alusta. Minä pelkäsin lapsena. Kodissamme tapahtui asioita jotka aiheuttivat pienelle lapselle pelkoa. Jossakin vaiheessa pelon seuralaiseksi liittyi kokemus epäoikeudenmukaisuudesta. Jokainen epäoikeudenmukaista kohtelua kokenut tai todistanut tietää miltä viha tuntuu. Syvä, hehkuva viha. Minun sisimmässäni syntyi viha ja se jäi kalvamaan vuosikymmenien ajaksi. Olin noin kuusivuotias kun rukoilin että eräs perheenjäsenistäni kuolisi. Tuosta hetkestä lähtien viha sisälläni kasvoi kasvamistaan. Tulin murrosikään ja viha alkoi pirskoutua ympäristööni. Se ilmeni myös itseinhona ja itsetuhoisuutena.
Vihasin sitä ihmistä joka ei mielestäni antanut minulle sitä mitä olisin eniten tarvinnut: rakkautta. Vihasin myös itseäni siitä etten ollut mielestäni rakastamisen arvoinen. Mutta tiedän nyt, että olin valheen vanki. Minua kyllä rakastettiin koko ajan mutta en ymmärtänyt sitä. Tunteeni, odotukseni ja kaikenmaailman psykologit ja terapeutit sokaisivat minut.
Varas ei tule muuta kuin varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. (Joh. 10:10) Vihollinen varasti minulta vuosikymmeniä jotka velloin vihassa. Viha myrkytti minua sisältäpäin. Hetkittäin sain siitä otteen ja yritin kovin vapautua siitä omin ja psykologian keinoin, mutta mikään ei auttanut. Sydämeni oli tiukasti vihan kahleissa. Vihollinen kahlitsee ihmisen sydämen valheillaan ja vain Jeesus on tarpeeksi vahva voittamaan vastustajan. Jumala on alistanut kaiken Hänen jalkojensa alle ja asettanut Hänet kaiken yläpuolelle – (Ef. 1:22)
Kunpa osaisin selittää kuinka Jeesus minut vapautti. Tiedän vain sen, että kaikki sai alkunsa siitä kun neljä kuukautta sitten sanoin Jumalalle: Älä ota pois tätä ahdistusta ennen kuin olen oppinut siitä kaiken. Jumala kuuli rukoukseni ja askel askeleelta Hän alkoi viemään minua kohti totuutta ja vapautta. Totuus vapauttaa, ja jos ihminen mielii vapaaksi Hänen täytyy antaa Jeesuksen, eli Jumalan Sanan, murskata vihollisen valheet ja valaista totuuden valolla sydämensä. Näin kävi minulle. Minun valheelliset uskomukseni rakkaudesta murskaantuivat ja tilalle tuli totuus – ja vapaus. Minä tiedän nyt, että se ihminen ketä syytin vuosikymmenet rakkaudettomuudesta rakasti koko ajan. Ja mikä tärkeintä, minun Taivaallinen Isäni rakastaa minua niin valtavan paljon että Hän katkaisi valheiden ja vihan kahleet.
Makasin sängyssäni kun Pyhä Henki yhtäkkiä kehotti minua hyvin voimakkaasti soittamaan perheenjäsenelleni ja kertomaan hänelle että rakastan häntä. Apua, ajattelin. Kaikkea muuta voin tehdä mutta en tätä! Kuitenkin tiesin että nyt täytyy tehdä juuri tämä asia. Otin siis puhelimen käteeni ja soitin. Kerroin rakastavani tätä ihmistä. Hän kertoi rakastavansa minua. Se ei edes ollut vaikeaa sillä sain voiman Jumalalta. Mikä ilo ja riemu kun tajusin vapautuneeni neljä vuosikymmentä minua sitoneesta vihasta! Vain Jeesus Kristus pystyy tekemään tällaisen ihmeen ihmisen sydämessä. En olisi koskaan ikimaailmassa voinut kuvitella sen päivän koittavan kun soitan syvästi vihaamalleni ihmiselle ja kerron hänelle rakastavani häntä. Ihmiselle tällainen on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki on mahdollista. Mark. 10:27
Ihmiset vajavaisuudessaan voivat edelleen satuttaa meitä. Ei meistä täydellisiä tule. Sen takia haluankin kohdistaa katseeni TÄYDELLISEEN RAKASTAJAAN eli Isä Jumalaan jonka luokse me pääsemme vapaasti Jeesuksen Kristuksen sovitusveren ja nimen kautta. Jeesus sovitti minun syntini ja jokaisen ihmisen synnit. Kaikki vapaus on juuri nyt tarjolla. Ei tarvitse muuta kuin ottaa se vastaan uskossa.
Minä en halua enää mitään muuta kuin vapautta. En sellaista vapautta mitä maailma tarjoaa eli vapautta tehdä mitä vain vailla omantunnontuskia. Minulle vapaus merkitsee sitä, että sydämeni saa rakastaa vapaasti Luojaansa ja läheisiäni ilman vihollisen tukahduttavia valheita. Vapaalla sydämellä voin seurata Pyhän Hengen johdatusta. Vapaalla sydämellä voin nauttia Isä Jumalan läheisyydestä ilman suuria odotuksia ja vaatimuksia tämän maailman asioiden suhteen. Vapaa vihasta, vapaa suorittamisesta, vapaa pelosta…
Mitä vapaus sinulle merkitsee? Mistä asioista toivoisit vapautuvasi? Käänny Jeesuksen puoleen. Huuda Häntä avuksi. Kokemukseni mukaan Hän vastaa. Joskus vapautuminen käy silmänräpäyksessä. Joskus se on vuosien prosessi. Mutta Jumalalla ei ole kiire. Hän näkee asiat ja kokonaisuudet. Hän tietää kuinka sinä tulet vapautumaan. Luota Pyhän Hengen johdatukseen ja turvaa Jumalaan. – ja luotan täysin siihen, että Hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, vie sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä. Fil. 1:6
